LÄHDE TAVALLISILLE IHMISILLE !

--------------------------------------------------------------------------------                        

Haluamme olla kodinomainen seurakunta, jossa me kaikki voimme kokea aidosti kuuluvamme Jumalan yhteiseen perheeseen. Haluamme muodostaa avoimen ja aidon suhteen meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen ja myös toisiin uskoviin.
Kaiken perustana toimii armo, jonka kautta olemme kaikki saaneet pelastua uskomalla Jumalan sovitustyöhön. Jumala sovitti ihmisen itsensä kanssa Jeesuksen ristintyön kautta. Saamme pelastua yksin armosta. Yhteytemme Jumalaan ja toisiin uskoviin nousee Jumalan sanasta.
Uskomme, että Raamattu on kokonaisuudessaan totta. Meidän kaikkien Herra on Jeesus Kristus. Haluamme antaa kaiken ylistyksen ja palvonnan kolmiyhteiselle Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

“Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan."
                    Joh. 7:38  

“Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä."
                    Joh. 4:10














Mihin uskomme

Me olemme kristittyjä, jotka Raamatun perustuksella yhtäpitävästi apostolisen tunnustuksen kanssa tahdomme elää ja toimia kristillisen uskonelämän herättämiseksi ja säilyttämiseksi. Raamattu, s.o. Vanhan ja Uuden testamentin pyhät kirjat, jotka me uskomme olevan Pyhän Hengen johtamien ihmisten kirjoittamat, määrää yksin meidän uskomme ohjeen, jonka mukaan kaikki oppi ja elämä seurakunnassa on hyväksyttävä tai hyljättävä. Toteuttaaksemme sitä kristillisen yhteyden aatetta, jota Uusi testamentti esittää, emme seurakuntayhteyden määrääjäksi pane muuta kuin sydämen uskon Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan ja tämän uskon tunnustamisen ihmisten edessä.  

APOSTOLINEN USKONTUNNUSTUS

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan. Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.